Practical-tiedote 4/2002

 

TIEDOTE 4/2002

Kesä on lähtenyt käyntiin ja kauden kisoista on puolet jo kisattuna. Tiedottamisessa on ollut aukko muutaman kuukauden ajan, mutta yritetään saada toivutettua tieto taas kulkemaan.

Asioita riittääkin sitten tähän tiedotteeseen, joka poikkeuksellisesti lähetetään ensin sähköpostitse ja sen jälkeen paperilla niille seuroille, jotka eivät ole halunneet siirtyä puhtaasti sähköisen tiedotuksen piiriin.


TULOKSIEN LASKEMINEN

Kilpailuissa lasketaan tulokset MSS 6.4:n tai MSS 6.6:n avulla. Nämä tiedostot ovat ladattavissa jaoston nettisivuilta kohdasta "Tiedostoja seurojen käyttöön", kohdasta jonka nimi ennen oli "Tiedostoja kilpailujen järjestäjille".

WinMSS ei ole tietokantarakenteeltaan samanlainen kuin MSS 6.x, joten WinMSS:llä laskettuja tuloksia ei voida lisätä rankingiin, eikä jaoston ylläpitämä Master.dbf tiedostoa voida käyttää WinMSS:n kanssa.

Kilpailujen jälkeen MSS:n backuptiedostot toimitetaan jaostolle, jotta tulokset saadaan kilpailun tiedot mukaan rankingiin ja nettisivuille ladattavaksi.

 

SM-KILPAILUT TURUSSA

Kuopion kilpailu on valitettavasti jouduttu peruuttamaan ympäristöluvan puuttumisen vuoksi ja Open SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna "Turussa", eli tutussa paikassa Koski TL:ssä. Kisa on mitä ilmeisimmin viimeinen paikalla järjestettävä kilpailu, joten siitä on monessa suhteessa tulossa historiallinen. Pistoolikilpailu ammutaan lauantaina ja sunnuntaina vuorossa on kiväärikilpailu.

 

UUDISTETTU PERUSKOULUTUSMATERIAALI

Peruskurssimateriaalia on uudistettu ja sitä hiotaan myös tulevaisuudessa. Materiaali on nykyisin ladattavissa jaoston sivuilta kohdasta "Tiedostoja seurojen käyttöön". Tarjolla on PowerPoint esityksenä kalvot, jotka ovat tällä hetkellä julkisia ja kirjallinen materiaali, joka on rajattu siten että sen saavat käyttöön vain Turvalliset Ampujat. Kirjallinen koe ja käsittelykoe eivät ole julkisesti saatavilla, kurssin järjestäjä ottaa yhteyden jaostoon ja hänelle lähetetään kirjallinen koe ja käsittelykoe paluupostissa.

Materiaalin suurin uudistus on aselakiosio, jonka Pekka Karras on laatinut ja jota hän ylläpitää. Toinen uudistettu osa on ratakäyttäytyminen, jonka päivittämisestä vastaa Kimmo Iso-Tuisku.

Jos materiaalissa on puutteita tai ongelmia ottakaa yhteys sähköpostilla fin@ipsc.org ja asiaa lähdetään korjaamaan ja täydentämään.

 

SÄÄNTÖKÄÄNNÖS

Sääntökäännös 14.1. saa kohta seuraajan, heinäkuun aikana on tarkoitus saada julkaistua verkossa hiotumpi sääntökäännös, joka toivottavasti tulee olemaan parempi kuin edellinen. Uudistetussa käännöksessä ovat mukana myös liitteet.

 

VALMENNUS

MM-kilpailuihin lähtijöille on järjestetty valmennuskurssi Sipoossa ja toinen, yleinen, kurssi tullaan järjestämään syksymmällä. Kurssin materiaali on maksullista, ja jaosto on tukenut ensimmäisen kurssin järjestämistä ja tulee tukemaan yhtä paljon myös toisella kurssilla.

Mikäli kurssille ilmoittautuu liikaa halukkaita, pyritään osallistujia karsimaan siten, ettei yhdestä seurasta ole mukana enempää kuin kaksi henkilöä. Ilmoittautumisia kurssille ottaa vastaan Tomi Nyman (38super@kolumbus.fi). Kurssille otetaan korkeintaan 8 henkeä. Jaostolle tähän mennessä ilmoittautuneet henkilöt ovat mukana ilmoittautuneiden listassa.

 

PARLAMENTTI

Nyt on aika jo alkaa miettiä syksyistä parlamenttia. Jaostossa ovat erovuorossa Jaana Alenius, Mika Tikkakoski, Virpi Virtanen ja Olavi Vähäkallio. Kimmo Iso-Tuisku kutsuttiin jaoston toimintaan mukaan paikan vapauduttua ja parlamentti toivottavasti valtuuttaa hänet jatkamaan työskentelyä.

Alenius, Virtanen ja Vähäkallio eivät ole käytettävissä enää kaudella 2003, joten nyt on aika alkaa etsiä ihmisiä ehdolle mukaan jaoston toimintaan. WebMasterin paikka on myös avautumassa ja sopivasta WebMasterista voi tehdä ehdotuksia jaostolle.

 

PISTOOLIN PM-KISAT

Pistoolilajien PM-kilpailut järjestetään tänä vuonna ennakkotiedoista poiketen Ruotsin ja Tanskan sijasta vain Tanskassa. Kaksi kaksipäiväistä kisaa peräkkäin ja näin on mahdollisuus ampua sekä Standard- että Open kilpailut. Lisätietoja kisasta saat www.roostermountain.dk sivuilta.

DVC

Practical-jaosto