EM 2004 Tabor, Tšekki
Oheinen kuvakavalkadi kertoo mielestäni hyvin hienon kisan tunnelmista.
Suomen joukkue ei aivan päässyt tavoitteisiinsa, osin huonon
onnenkin vuoksi mutta saamani palautteen perusteella erittäin hieno
kokemus kaikille osallistujille.
Eikä menestyskään mitään huonoa ollut. Vesa
Jumppasen erinomainen kuudes sija open-luokassa ja Matti Mannin samoin
erinomainen saavutus sijoittua seitsemänneksi standard –luokassa
kertovat, että Suomen taso lähestyy maailman huippua edelleen.
Kaksi edustajaa shoot-offissa practicalin kahdessa pääaseluokassa
on hieno sijoitus Suomen kokoiselle maalle, tästä kiitos Vesalle
ja Matille. Eli jos siirtyminen puhtaasta harrastuksesta nauttimisesta
”tosimielessä” kilpailemiseen askarruttaa, niin mielestäni
Vesan ja Matin esimerkki näyttää, että mahdollisuuksia
Suomestakin käsin on.
Lisäksi erityiskiitos Suomen maajoukkueen pääsponsoreille
eli Vihtavuorelle ja Baikal –aseiden maahantuojalle Hjorth Oy:lle.
Näiden yritysten panos oli merkittävä joukkueen osallistumisen
kannalta. Sponsoreiltamme saamani palautteen perusteella tunne on molemminpuolinen.
Kannattaa siis muistaa hyödyntää yhteistyökumppaneidemme
palveluita.
Erityisesti täytyy mainita allekirjoittaneen RD:nä saamaa palautetta
Suomen joukkueesta sekä IPSC:n johdon, muiden maiden RD:den että
kilpakumppaneiden taholta. Avajaisista aina päättäjäisiin
asti Suomen joukkue oli edustavimmin pukeutunut ja myös hyvin käyttäytyvä
osallistujamaista. Tätä kelpasi kuunnella ja lämmin kiitos
kaikille joukkueen jäsenille. Aiempina vuosina jaostossa ja muualla
tehty työ mm. edustusasujen suhteen kantaa hedelmää. Ja
kyllä myös ampumataitoja kehuttiin.
Toivon edelleen ”ensikertalaisten” määrän kasvua
sekä kotimaan että ulkomaiden kilpailutoiminnassa. Hyvä
harrastus saa aivan uuden ulottuvuuden aktiivisen kilpailutoiminnan myötä.
Petteri Aro
RD
Suuret kiitokset kuvista Sebastian Koreneffille
|